Kovjoen kirjasta

”Pohjanmaa radan” reittistä päätettiin eduskunnassa 1882-1883. Päärata rakennettiin ja 24.10.1885 kello neljä iltapäivällä viimeinen kisko naulattiin rataosuuteen Seinäjoki - Kokkola. Saman päivän illalla saapui ensimmäinen juna koostuen kutsutuista henkilöistä. 1 joulukuuta 1885 alkoi tilapäinen liikenne (kolme kertaa viikossa etelään ja kolme kertaa etelään).

 

Oulun rata vihitään käyttöön loistokkaasti.

 

Hän kirjoittaa, kuinka paljon ihmisiä kokoontui katsomaan, milloin juna saapuu Kovjoelle. Arvioitu saapumisaika oli klo 23.13. Juna oli koristeltu lipuilla ja siinä oli 20 vaunua. Asemarakennus oli koristeltu vihreillä seppeleillä, viireillä ja lipuilla. Asemarakennuksen seinää koristavat Suomen, Wasan läänin ja Uusikaarlepyyn vaakunat. Svedbergin mukaan Kovjoen asema oli valtakunnallisista asemista parhaiten varusteltu asema.

 

Rautatien ensimmäisten käyttövuosien aikana matka Helsingistä Kovjoelle kesti yli 30 tuntia. Aamulla Helsingistä lähtenyt ja illalla Östermyraan (Seinäjoelle) saapunut juna pysähtyi yöllä Kovjoelle ja jatkoi seuraavana aamuna Ouluun.

 

Seinäjoen ja Kokkolan välisen runkolinjan valmistuttua Kovjoen rautatieaseman yhteyksien parantamisen tarve toteutui Uusikaarlepyyssä. Vuonna 1898 päätettiin rakentaa rata Kovjoelta Uusikaarlepyyn kaupungin kautta Andra sjönille (Toisjärvelle). Veturit hankittiin Yhdysvalloista, Forney-tyyppinen Baldwin-veturi, joka pystyi käsittelemään 7,25 tonnia. Saksasta tuli matkustajavaunuja, joissa oli 28 istuinta ja 10 seisomapaikkaa.

 

Vuonna 1899 12,5 kilometriä kapearaidetta oli käyttövalmiina ja kaksi veturia matkustajavaunuineen kulki kahdesti päivässä Kovjoelle.

 

Liikenne oli vilkasta, mutta silti tappiollinen. Kaikki tavarat jouduttiin käsittelemään kahdesti Kovjoella, eikä kapearaiteisella rautatiellä voitu suorittaa raskasta kuljetusta. Toinen syy oli se, että pääteaseman satama oli liian matala ja laivat eivät päässeet rantaan asti, ja tavaroiden lastaus ja purku junasta laivaan oli erittäin työlästä.

 

Mahdollisuus päästä eroon tappiollisesta rautatiestä tuli ensimmäisen maailmansodan aikana Venäjän armeijan uudelleenaseistamisen yhteydessä. Liikemiehet ostivat kaiken sotilaskäyttöön soveltuvan ja myivät sen sitten eteenpäin, joten niin kävi myös Nykarleby Jernvägenille, joka myytiin 1916 liikemies A. Liliukselle 350 000 markalla. Rata purettiin myynnin jälkeen.

 

 

 

Uusi rautatie Uusikaarlepyyhyn

Vuonna 1945 suunnitelmat rautatien rakentamisesta Kovjoen ja Uudenkaarlepyyn välille aloitettiin uudelleen. Työt aloitettiin vuonna 1946 ja vuonna 1948 rata oli valmis väliaikaiseen liikenteeseen. 29 huhtikuuta 1949 matkustajaliikenne alkoi bensiinikäyttöisellä moottorivaunulla. Moottorivaunu korvattiin  höyryveturilla ja yhdellä vaunulla. Höyryveturi korvattiin kiskobussilla vuonna 1949. Kiskobussi valmistettiin Helsingin olympialaisia ​​varten vuonna 1940 (olymppialaiset peruttiin). Raidebussi liikennöi Pietarsaari - Kovjoki - Uusikaarlepyy -osuudella aamuin illoin joka päivä.

Sotavuosina 1939-1944 monet sotilaskuljetukset kulkivat Kovjoen aseman ohi. Myös Saksan armeija käytti rautatietä kuljetuksiinsa edestakaisin Pohjois-Suomeen ja Etelä Suomeen.

Yksityisautoilun kehittyessä ja kuorma-autojen huolehtiessa rahtikuljetuksista rautatien matkustaja- ja tavaraliikenne lakkasi kokonaan vuonna 1954.

Toukokuussa 1982 viimeinen juna lähti Uusikaarlepyystä ja kuukautta myöhemmin rautatie poistettiin virallisesti.

Kapearaiteinen rautatie Uusikaarlepyyn kaupungin läpi, kirkon sillan yli ja Andra sjönille (Toisvedelle).